Esittely

Elämää koirien kanssa on takana lähes 40 vuotta. Ensimmäinen koirani Urre (Nadisa Urja) oli sheltanninlammaskoira ja syntyi vuonna 1986. Siitä lähtien ovat koirat kuuluneet tärkeänä osana elämääni. Urre hoiti kunniakkaasti seurakoiran tehtävää. Koiranäyttelyitä kokeiltiin kertaalleen ja toko-koulutuksessa käytiin omaksi iloksi useamman vuoden ajan. Urre oli hyvä opettaja koirien maailmaan ja se eli pitkän ja terveen elämän. Se nukutettiin ikiuneen vasta miltei 15-vuotiaana.


Collie on ollut unelmarotuni aina, mutta sheltti oli koululaiselle sopivamman kokoinen kompromissi. Vanhemmat pysyivät lujana ja Urre oli ja pysyi ainoana koirana liki 15-vuotisen elämänsä ajan. Rajakoiria kävin kyllä hoitamassa; ruokkimassa, siivoamassa häkkejä ja kilteimpiä ulkoiluttamassa ja Urren lisäksi ulkoilutin naapuruston koiratkin.

Unelma colliesta toteutui muutettuani omaan kotiin. Etsin itselleni etupäässä harrastuskoiraa eikä koiranäyttelyt tässä vaiheessa juurikaan kiinnostaneet. Romeo (CH Black Sara’s Merry X-mas) muutti meille vuoden 2001 alussa. Vuotta myöhemmin meille tuli sijoituksen kuvankaunis sininen narttu Rea (CIB & Multi CH Black Sara’s One Moonray) ja myöhemmin siitä tuli Merry Moonray’s kasvatuksen kantanarttu.

Nyt talossa tallustaa collieita kahdeksan kappaletta ja lisäksi sijoitus- ja yhteisomistuskoiria on useita. Vuonna 2008 tuli Urren tassun jäljille, 22-vuotta Urren syntymän jälkeen, pieni shelttityttönen Inna
(CIB CH Satulinnan Kuun Säde), josta tuli shelttikasvatukseni kantanarttu. Inna ja muutkin sheltit asuvat yhteisomistus- /sijoituskodeissa. Kevättalvella 2016 oli jälleen aika toteuttaa
pitkäaikaisia unelmia ja sain ensimmäisen oman salukini Amiran (CIB CH Aziz Qiana). On mielenkiintoista ja opettavaistakin seurata täysin erilaista rotua kuin aiemmat koirani.


Vuosien aikana koirien kanssa on harrastettu eri lajeja. Palvelukoiralajeista tuttuja ovat haku ja jälki.

Pelastuskoirapuolella on käyty raunioharjoituksissa sekä lisäksi harjoiteltu ID jälkeä (mantrailing), jossa koira jäljestää annetun hajutunnisteen avulla ”kadonnutta” henkilöä usein ihan taajamaolosuhteissakin. Agilityä ja Tokoa on harrastettu useampien alkeis- ja jatkokurssien verran. Kiinnostuksen kohteena on myös collien alkuperäinen käyttötarkoitus eli paimennus. Noin 40% kasvateistani on käynyt tutustumassa lampaiden paimennukseen. Seitsemän kasvattiani on suorittanut hyväksytysti Suomen Collieyhdistyksen epävirallisen paimennustaipumuskokeen.

Yksi koiristani on suorittanut Kennelliiton virallisen soveltuvuustestin ja vierailee Kaverikoirana eri palvelutaloissa. Myös usea kasvattini tekee samaa arvokasta työtä epävirallisena koiraystävänä sekä vanhusten että kehitysvammaisten/mielenterveyskuntoutujien parissa.

Jokaisen oman koirani kanssa olen yrittänyt harrastella jotain, jotta pääsen paremmin perille sen luonteen hyvistä ja huonoista puolista myös harrastusominaisuuksia ajatellen. Ja lisäksi myös sen vuoksi, että osaan vähän auttaa alkuun kasvattieni omistajia. Unohtaa ei tietysti voi ihan puhtaasti vain koiran kanssa yhdessä harrastelun iloa.

Näyttelyissä käymme ahkerasti niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja ihan hyvällä menestyksellä. Koirilla on saavutuksina mm. useita kansainvälisiä ja kansallisia valionarvoja sekä juniorivalion- arvoja, Best In Show- ja ryhmäsijoituksia, ne on valittu lukuisia kertoja rotunsa parhaiksi ja lisäksi palkittu cacibeilla, serteillä, varaserteillä, juniori serteillä.


Ennen kaikkea koirat ovat kuitenkin rakkaita perheenjäseniämme, jotka asuvat yhdessä kanssamme. Myös pennut syntyvät ja kasvavat kotioloissa ja takuuvarmasti jokainen yksilöllisesti
syliteltyinä ja paljon rakastettuina. Kennelnimi, Merry Moonray's, tulee yksinkertaisesti kahden ensimmäisen collieni virallisista nimistä, Merry X-mas ja One Moonray. Kasvattajan peruskurssin suoritin talvella 2002 ja kennelnimi myönnettiin minulle heinäkuussa 2002. Lisäksi olen suorittanut
Jalostusneuvojien jatkokurssin talvella 2008, kasvattajan jatkokurssin 2009 ja Kaverikoiranohjaaja -kurssin 2014. Päivitettyä tietoa on haettu myös uudelta Kennelliiton lanseeraamalta Koiran kasvatus tänään -kurssilta 2016 sekä Jalostusneuvojien jatkokoulutuksesta 2017, jossa aiheena käyttöominaisuuksien jalostaminen. Toimin lähes viiden vuoden ajan Suomen Collieyhdistyksen (SCY) Jalostustoimikunnan sihteerinä (vuodet 2004 - 2008). Vuoden 2009 ajan toimin SCY:n Helsingin alaosaston hallituksen jäsenenä ja vuodet 2014-2017 SCY:n paimennustoimikunnan jäsenenä. Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Collieyhdistys ry:n, Shetlanninlammaskoirat ry:n sekä Suomen Koirankasvattajat ry:n jäsen. Olen allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.

Suomen Kennelliitto on myöntänyt minulle pitkäkarvaisten collieiden kasvatuksesta Vuolasvirtapalkinnon (nro 990), joka on korkein huomionosoitus ansioituneesta kasvatustyöstä. Kasvatustyössä tavoitteena on terve, tasapainoisesti rakentunut rodunomainen collie, joka
luonteeltaan soveltuu monipuoliseksi harrastuskoiraksi sekä perheen parhaaksi ystäväksi.

Olen myös kouluttautunut koirahierojaksi.

Lämmin kiitos kaikille kasvattieni omistajille sekä sijoitus-/osaomistuskoirien omistajille! Ilman teitä tämä ei olisi mahdollista. Lisäksi suuri kiitos yhteistyöstä lukuisille kasvattajaystävilleni ja collieharrastajille