Pieni ohjepaketti pennun hankintaa suunnittelevalle

Pennun hankinta suunnitelmissa?

Merry Moonray's pennut luovutetaan 7-8 viikon iässä eläinlääkärin tarkastamina, rekisteröityinä, tunnistusmerkittyinä ja virallisesti silmätarkastettuina. Pennut ovat kolmeen kertaan matolääkittyjä sekä ruokittu laadukkaalla penturuoalla (toki tottuneet myös muihin ruoka-aineisiin). Pentujen mukana annamme hyvät kirjalliset hoito-ohjeet sekä starttipaketin. Lisäksi kasvattajan tuki on aina käytettävissä

Mikäli kiinnostuit pennuista, kannattaa ottaa hyvissä ajoin yhteyttä, vaikka jo ennen pentujen syntymää. Toivoisin teidän kertovan hieman itsestänne; missä päin asutte, millaiseen kotiin ja perheeseen pentua kysytään, onko teillä aikaisemmin kokemusta koirista ja millaisia toiveita teillä on pennun suhteen. Etsittekö lemmikkikoiraa vai kiinnostaako koiraharrastus enemmänkin esimerkiksi kouluttaminen (toko, agility, pk) tai koiranäyttelyt. Kuinka kiinnostuit juuri tästä rodusta ja meidän pentusuunnitelmistamme.

Pennun varaaminen

Alustavan varauksen voi tehdä jo ennen pennun syntymää. Mikäli pennun hankintasuunnitelmiinne tulee muutoksia, toivon tietysti että ilmoitatte siitä myös minulle ensi tilassa.Pentujen synnyttyä katsomme yhdessä tuliko pentueeseen sopivaa pentua. Pennuista maksetaan myös varausmaksu, jonka jälkeen varaus on sitova. Toisinsanoen varausmaksua ei palauteta mikäli ostaja peruu varauksen. Pennun valintaa ei kuitenkaan tarvitse aivan heti lyödä lukkoon, vaan pentujen kasvaessa ja luonteenpiirteiden erottuessa, voidaan katsoa mikä pentu sopii mihinkin kotiin.Pentujen ollessa noin 4 viikon ikäisiä, niitä voi tulla ensimmäisen kerran katsomaan.

Pennun haku ja kauppasopimus

Pentu on luovutusikäinen täytettyään 7-viikkoa. Kasvattajan kanssa sovitaan sopiva päivä, milloin pentu on hyvä hakea. Koko kesälomaa ei tarvitse ajoittaa pennun hakuhetkelle, mutta on hyvä jos on muutamia päiviä/viikon verran aikaa yhdessä tutustua uuden perheen jäsenen kanssa uuteen ympäristöön.Pennun kaupasta teemme Suomen Kennelliiton kauppasopimuksen, johon lisäksi tulee rotujärjestön (Suomen Collieyhdistys ry) liite perinnöllisistä vioista ja sairauksista. Käymme nämä yhdessä läpi. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi.

Meiltä maailmalle lähtiessään pentu on:

  • tunnusmerkitty mikrosirulla
  • rekisteröity Suomen Kennelliittoon
  • eläinlääkärin tarkastama
  • virallisesti silmätarkastettu
  • kolme kertaa sisäloislääkitty
  • ruokittu laadukkaalla penturuoalla ja tottunut myös erilaisiin ruoka-aineisiin (mm. lihat, kotiruoka, hapanmaitotuotteet)

Pennun mukaan saa:

Kansion, jossa

  • viralliset paperit (mm. kauppasopimus, rekisteritodistus)
  • kuvia vanhemmista ja pentueesta
  • tietoa rodun terveydestä ja mahdollisista sairauksista
  • kasvattajan oma ruokinta- ja hoito-opas
  • rotujärjestön "Collien omistajan opas"
  • Kennelliiton "Iloinen pentu"-opas

Pienen pentupakein, jossa

  • penturuokaa pieni pussi + lisukkeita ensimmäisille aterioille
  • mahdollisuus ostaa myös 15kg säkki samaa ruokaa, jota pentu on tottunut syömään
  • vaihtelevasti erilaisia tarvikkeita esim. puruluita, kynsisakset, leluja, panta, kuppi, matolääke, tutun tuoksuinen viltti

Omistajan tukena

Kasvattajalta saa milloin tahansa kysyä neuvoa. Ja toivon toki yhteydenpitoa ja kuulumisia vaikkei mitään kysyttävää olisikaan. Järjestän myös mm. yhteisterveystarkastuksia kasvateille (silmät, lonkat, kyynärät), jolloin tarkastukset tulee hoidettua helposti ja edullisesti. Aktiivinen Merry Moonray's tiimi järjestää usein yhteistä toimintaa isommalla tai pienemmällä kokoonpanolla mm. ulkoilupäiviä, koirauimalapäiviä, yhteisiä näyttelyreissuja, valokuvausta, tutustumista eri lajeihin(agility,toko, jäljestys) sekä paimennuspäiviä.